Asukkaat ja pappilan henki

Vaikka Kenkäveronniemen pappilaa on jo asuttu jo 1400-luvun puolivälistä asti, on ensimmäisten asukkaiden henkilöhistoria jäänyt tuntemattomaksi. Pappilassa vaikuttaneiden kirkkoherrojen nimistä on kirjallista tietoa vasta 1500-luvulta lähtien. Eniten tietoa niin kirjallisena kuin kerrottuina tarinoitakin on säilynyt nykyisen pappilarakennuksen valmistumisen eli vuoden 1869 jälkeen.
Historia

Asukkaat ja pappilan henki

Vaikka Kenkäveronniemen pappilaa on jo asuttu jo 1400-luvun puolivälistä asti, on ensimmäisten asukkaiden henkilöhistoria jäänyt tuntemattomaksi. Pappilassa vaikuttaneiden kirkkoherrojen nimistä on kirjallista tietoa vasta 1500-luvulta lähtien. Eniten tietoa niin kirjallisena kuin kerrottuina tarinoitakin on säilynyt nykyisen pappilarakennuksen valmistumisen eli vuoden 1869 jälkeen.

Uuden pappilan ensimmäinen asukas oli kirkkoherra Anders Johan Hornborg (1867-1876). Sen lisäksi, että hänellä oli arkkitehtitytär ja että hän itse oli kiinnostunut arkkitehtuurista, hänellä kerrotaan olleen sukulaisissa ja tuttavissa rakennusalan ammattimiehiä, joilta hän sai hyviä neuvoja. Ottaessaan vastaan kirkkoherran viran Mikkelissä hän oli järjestyksessä toinen kaupungin ja maaseurakunnan yhteisistä kirkkoherroista.

Toimiessaan Mikkelissä yhdeksän vuotta kirkkoherrana Hornborg osallistui ahkerasti muun muassa kunnalliselämän ja koululaitoksen kehittämiseen ja sosiaaliseen toimintaan. Mikkelin Hornborg jätti vuonna 1876. Pari vuotta myöhemmin hänet nimitettiin Porvoon hiippakunnan piispaksi.

Kenkäveronniemen seuraava asukas Klemens Johan Gabriel Sirelius (1877-1888) oli jo ennen Mikkeliin tuloaan saavuttanut valtakunnallista arvostusta. Hän oli perustanut Suomen Lähetysseuran ja Suomen Merimieslähetyksen. Sireliuksen ansiosta ryhdyttiin kirkossa järjestämään erityisiä lähetysrukoushetkiä, joista naapuriseurakunnissakin otettiin esimerkkiä. Sireliuksen virkakausi päättyi varhaisena heinäkuun aamuna vuonna 1888, jolloin hän kuoli Kenkäveronniemen pappilassa.

Bernhard Kristfrid Sarlin isännöi Isoa pappilaa vuosina 1891-1906. Sarlin oli heränneestä kodista lähteneenä tottunut kuriin ja järjestykseen. Niinpä hänen aikanaan elämä pappilassa muuttui muun muassa siten, ettei ns. seurapiirijuhlia järjestetty lainkaan. Hän jopa hämmästeli sitä vastaanottoa, jonka hän vappuna sai tullessaan pappilaan. Muutamat seurakuntalaiset olivat pappilassa odottamassa uutta kirkkoherraa katetuin pöydin, kuten aikaisemminkin oli ollut tapana.

Sarlinin aikana kaikkiin Mikkelin ympäristökyliin järjestettiin pyhäkoulutoimintaa. Kaupunki- ja maaseurakunnan itsenäistymisjärjestelyt käynnistyivät myös hänen aikanaan. Seurakunnat itsenäistyivät heti hänen toimikautensa jälkeen vuonna 1908.